ALVARin kehityspäivät

Tänään ja huomenna on ohjelmassa osallistuminen ALVARin kehityspäiville. Kerrotaan kuulumisia myöhemmin.

Sähköturvallisuustutkinto

Sähköturvallisuustutkinto on meneillään, joten en siihen kysymyssarjaan ota kantaa, ennenkuin koeaika on ohi. Sen sijaan olen jatkamassa kehittelyä verkkokoulutukseen koskien juuri sähköturvallisuustutkinnon valmistavaa koulutusta.
Olen jakanut tutkintoaiheet kuuteen viikkoon siten, että ensimmäinen viikko käsittelee sähköturvallisuuslakia, asetuksia ja KTM:n päätöksiä sekä TUKES-ohjeita. Toinen viikko käsittelee sähkötyöturvallisuusstandardia ja sähkölaitekorjaajan opasta. Kolmas, neljäs ja viides viikko käsittelevät pienjännitestandardia SFS6000 siten, että kolmas viikko luvut 1-5 ilman lukuja 523 johtojen kuormituksista. Neljäs viikko on SFS 6000 luku 523 johtimen kuormitettavuudet matemaattiset tehtävät sekä D1-2012 johtimien kuormitettavuus ja vikasuojauksen toteutuminen. Viides viikko on SFS 6000 luvut 6-8. Kuudes viikko aiheena on D1-2012 lukuunottamatta luku 523. Seitsemäs viikko on kertausviikko ja myös tutkintoviikko. Seuraava verkkokoulutus S3 sähköturvallisuustutkintoon alkaa lokakuussa 4.10.2013 Edupolissa.

Käyttöönottotarkastukset

Tänään aiheena oli käyttöönottotarkastukset SFS6000-6-61 pienjännitesähköasennukset standardin mukaan. Käsittelyssä aistinvaraiset tarkastukset ja testaukset.

Jaa jotain - sähkötekniikan perusteet vaihtosähkö

Jaa jotain 11.3.2013. Jaossa opetusmateriaali jota käytän kylmäalan koulutuksissa sähkötekniikan perusteet. Ladattavissa linkin takaa. Vapaasti ei-kaupalliseen käyttöön.
Sähkötekniikan perusteet vaihtosähkö

Jaa jotain - sähkötekniikan perusteet tasasähkö

Jaa jotain 11.3.2013. Jaossa opetusmateriaali jota käytän kylmäalan koulutuksissa sähkötekniikan perusteet. Ladattavissa linkin takaa. Vapaasti ei-kaupalliseen käyttöön.
Sähkötekniikan perusteet tasasähkö

Sähkömoottoreita ja sähköturvallisuustutkintoa

Kylmäasentajien ammattitutkinnon valmistavan koulutuksen viimeiset lähiviikot käsittelevät sähkömoottoreita ja S3 sähköturvallisuustutkintoa. Sähkömoottoriosiossa aiheena ovat sähkömoottoreiden tyyppikilpien merkinnät, 1~ ja 3~ vaiheisten moottorien sekä EC-moottoreiden kytkennät.

Moottoreiden osalta käydään läpi myös ylivirtasuojau sekä moottorikäytöt, kuten suora, pehmo-, taajuusmuuttajakäytöt sekä osakäämikäynnistys. Harjoituksina ovat piirikaavioon piirtäminen, muutos suorasta osakäämikäynnisteiseksi ym.

S3 sähköturvallisuustutkinto valmistavassa koulutuksessa tutustutaan keskeisiin tutkinnon osiin Tukes-ohje S5 mukaisesti. Koulutuksessa käydään läpi tutkintomateriaalia, käydään läpi laskutehtäviä sekä harjoitellaan tiedonhakua materiaalista vanhojen kysymyssarjojen kautta.
Sähköturvallisuustutkinnon valmistava koulutus verkko-opetuksena tulee syksyllä 2013. Syynä aineiston päivitys S5 mukaiseksi.

Sähkötekniikan perusteet tulee verkko-opetuksena myös syksyllä 2013.

Kylmälaitoksen säätöjärjestelmät ja etäyhteydet

Tänään käsiteltiin etäyhteyksiä liittyen kaupan kylmälaitosten säätöjärjestelmiin. Siinähän onkin tarkkaa seurata tuotteiden lämpötiloja, etteivät ne pilaannu. Olemme oppilaitokseen hankkineet säätöjärjestelmä, jota olemme tässä kevään korvilla ottaneet käyttöön ja saaneetkin sen jo joten toimimaan. Nyt on tarkoitus tehdä opetusmateriaalia lähinnä etänä tapahtuvaan koulutukseen säätöjärjestelmien käytöstä etänä kylmäasentajan ammattitutkinnon perusteiden mukaisesti.

Oppilaitosten tapaaminen

Suomen kylmäalan yhdistyksen koulutuspäivät ovat tällä viikolla. Ensimmäistä kertaa on koolle kutsuttu myös oppilaitoksen edustajat omalle teemapäivälleen. Oppilaitokset toki olleet aiemmin mukana muutoin.

Yksi mielenkiintoisista aiheista on oppimateriaalin luominen ja jako. Ovatkohan muut valmiit luovuttamaan omaa materiaaliaan yhteiseen jakoon? Etenkin omaan alaani liittyvä sähkö on jonkinlainen kuuma peruna. Sähkökoulutusta tarvitaan, mutta missä muodossa se tulee opetukseen. Siinä yksi haaste tälle päivälle.

Opetusta sähköisillä materiaaleilla - jakoon?

Tällä viikolla vallitsi aikamoinen kuhina oppimateriaalien jaosta vapaasti verkossa. Oppimateriaaligate kirvoitti tekstiä runsaasti ja oli kuitenkin hienoa huomata, että vapaampaa jakoa suosittiin. Onhan se kuitenkin saamista enemmän kuin antoa.

Työssä mielenkiinto on ollut kylmälaitoksen säätimissä. Olemme tällä viikolla kolleegan kanssa tehneet käyttöönottoa laitteistolle ja etäyhteyden kautta kokeilleet parametrien asetteluja. Ensiviikolla saamme koko kylmälaitoksen toimintaan.

Edessä onkin oppimateriaalin luominen. Miten koulutuksessa käydä opetuksellisesti läpi kylmälaitoksen säätimien toiminta aina kytkennästä, ip osoitteen antamiseen ja parametrointiin, jotta lopputulos on toimiva kylmälaitos, jonka toimintaa ja parametrointia voidaan tehdä niin etänä kuin kohteessa. Tavoitteena myös sähköinen oppimateriaali, jonka voin laittaa tänne blogiini.

Tulevia muita verkko-opetusaineistoja ovat sähkötekniikan perusteet, sähkötyöturvallisus sekä sähköturvallisuustutkinto S3.